Annikki Arponen Kiina sanoin ja kuvin 1/2008
Kiinassa oikeudet on perinteisesti myöntänyt valtio, joka voi myös peruuttaa ne. Koska samanarvoisuuskäsitys ei Kiinassa ole yleisesti kulttuuriin juurtunut, kiinalaisen on vaikea mieltää omaa oikeuttaan synnynnäisiin, yhteisöstä riippumattomiin oikeuksiin. Näin hän ei myöskään osaa luonnollisesti antaa oikeuksia toiselle. Ajatus, että kuka tahansa ihminen on samanarvoinen kuin omaan heimoon, perheeseen, sukuun ym. kuuluva, ei ole kiinalaisessa yhteisössä välttämättä vallitseva. Kiinalaiselle oman perheen jäsen on enemmän oikeassa ja oikeutettu enempään kuin ventovieras.
Yhteisön oikeus vai yksilön oikeus?
Kun oikeudet ovat Kiinassa perinteisesti määräytyneet sen mukaan, minkä yhteisön jäsen olet ja missä asemassa olet yhteisössäsi, on oikeuksien puolustamisen hoitanut kukin yhteisö kiistatilanteessa toista yhteisöä vastaan. Oikeuksien turvana ei siis ole ollut laki, vaan sosiaaliset suhteet ja niiden mukanaan tuoma yhteisömoraali ja yhteisöetiikka. Siis mikä on hyväksi meidän heimolle, yhteisölle, on oikein, ja mikä vahingoittaa yhteisöä, on väärin, laitonta.
Kiina on edelleen enemmän heimoyhteiskunta kuin Suomi. Nykyisin Suomi on jo yksilöyhteiskunta. Kaikkien yhteiskuntien kehitys näyttää kulkevan heimoyhteiskunnasta kohti yksilöyhteiskuntaa. Länsimaat ovat vain aloittaneet tämän kehityksen aiemmin ja ovat siinä pitemmällä kuin Kiina. Meillä länsimailla oli se etu aikoinaan, että kumppanimme kehittyivät ympärillämme samaan tahtiin. Nyt Kiina on yhtäältä mukana globaalikehityksessä ja astuu toisaalta polkuaan oman yksilöyhteiskuntansa kehittämisessä kumppaninaan muutamia muita Aasian maita. Erityisen hyvin tämä ero näkyy siinä, miten rajautuvat yhteisön oikeudet jäseniinsä nähden ja yksilön oikeudet säilyä vapaana yhteisön puuttumisesta asioihinsa.
Lakivaltio vai oikeusvaltio?
Kiina on viimeisen parin vuosikymmenen aikana täydentänyt lainsäädäntöään useilla sadoilla uusilla laeilla. Useimmat lait tähtäävät kuitenkin edelleen siihen, miten yhteisö puolustaa itseään kansalaisia vastaan. Tämä on tyypillistä heimoyhteiskunnan oikeuskäsitykselle. Siksi Kiinan on usein vaikea ymmärtää, miksi me länsimaiset pidämme jotain yksilön oikeusturvaan kuuluvaa asiaa tärkeänä. Kiinan oman arvojärjestyksen mukaan sen vuoro tulee vasta, kun yhteisön oikeudet ja mahdollisuudet on hoidettu kuntoon. Tämä ero näkyy selvästi, kun keskustellaan Kiinan kanssa ihmisoikeusasioista.
Lain määräykset on perinteisesti Kiinassa käsitetty ennen kaikkea rangaistuksen määräämiseksi tapauksissa, joissa yhteisömoraali syystä tai toisesta pettää eli tapahtuu jotain yhteisön edun vastaista. Tästä syystä lakiin on perinteisesti Kiinassa suhtauduttu ikään kuin rankaisevana rikoslakina. Sillä hoidetaan tapaukset, joissa ei yhteisömoraali ole toiminut. Kiinalaiset vasta opettelevat kirjoittamaan lakeja, joiden teksti ja henki on oikeuksia puolustava. Kiinan lainsäädäntö kirii kiinni monen kymmenen vuoden aukkoa. Lain toimeenpanotilanteen kohentuminen on ollut hitaampaa kuin lainsäädännön lisääntyminen. Kiinan oikeusvaltio on edelleen varsin ’ohut’. Lainsäädäntö heijastaa keskushallituksen ajatusta, mutta toimeenpanoon paikallistasolla ei keskushallituksen valvonta useinkaan riitä, jolloin oikeusvarmuus toteutuu epätasaisesti maan koonkin huomioon ottaen. Talousuudistusten ja elintasoerojen tuloksena on syntynyt monta Kiinaa entisen yhden asemesta. Oikeusalan mahdolliset uudistukset pitäisi kyetä viemään läpi lyhyessä ajassa, jottei entisen ja uuden ylimenokausi venyisi ja jättäisi tilaa ’harmaalle vyöhykkeelle’.
Markkinatalous = oikeusvaltio?
Yksityisen kiinalaisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä kasvoivat rajusti, kun Kiina aloitti talousreformit ja siirtyi jakamistaloudesta rahatalouteen. Kun kiinalainen aiemmin sai asunnon, työpaikan, päivähoito- ja koulupaikan lapselleen, hän saa nykyisin rahaa ja valitsee itse, mihin sen käyttää. Oman rahan saaminen on vaikuttanut yhtä järisyttävästi kiinalaisen käsitykseen oikeusvaltiosta ja oikeuksista kuin meillä naisen aseman kohenemiseen sen jälkeen, kun nainen saattoi hallita omaa omaisuuttaan ja elättää itsensä omalla työllään.
Talousreformin mukanaan tuomat uudet omistusmuodot nopeuttavat Kiinan oikeuskulttuurin muutosta. Kun yksilön on nykyisin mahdollista omistaa omaisuutta ohi yhteisönsä ja osallistua omaisuudellaan yhteiskunnallisesti, kiinnostuu yksityinen kiinalainen entistä enemmän omista oikeuksistaan. Esimerkiksi kiinalaisten toiveet saada taloudellisessa riita-asiassa puolueeton ratkaisu luovat paineita oikeuslaitoksen uudistamiseen.
Yleisesti odotettiin, että Kiinan siirtyminen markkinatalouteen merkitsee oikeusvaltion lujittumista, koska oletettiin, ettei markkinataloutta voi harjoittaa ilman oikeusvaltiota. Kiina on osoittanut nämä olettamukset vääriksi ainakin siltä osin, että menestyksellistä taloudellista toimintaa voi harjoittaa ilman, että valtion valtaa on rajattu, ilman vapaata tiedonvälitystä ja kansalaisyhteiskuntaa.
On totta, että Kiinassa valtio on viime vuosina vetäytynyt kauemmas kiinalaisen elämän taloudellisista ratkaisuista. Vapaus ja itsenäisyys tehdä valintoja ja ratkaisuja, toisin sanoen vaikuttaa omaan elämäänsä, on lisääntynyt. Samalla on lisääntynyt myös turvattomuus ja eriarvoisuus, sillä Kiina on valinnut mallin, jossa tulonjakoon ei puututa verotuksella. Muissa kuin kansalaisten yksityistaloudellisissa ratkaisuissa valtion vetäytymisen tahti on ollut verkkaisempaa.
Kiinalaiset ovat oppimassa uutta oikeuskulttuuria, johon kuuluu kaikkien samanarvoisuus minun itseni kanssa. Se, että rikoksesta epäilty tai jopa siihen syyllistynyt ja tuomittu on oikeutettu samoihin oikeuksiin kenen muun kanssa tahansa, on kiinalaisille vielä vaikeasti miellettävä asia. Me ulkopuoliset voimme rohkaista kiinalaisia antamaan oikeuksia toisilleen, tukea heimoyhteiskunnassa yksilöityviä kiinalaisia ja kehittää yhdessä kansalaisten osallistumismalleja sille kasvavalle joukolle kiinalaisia, jonka perustarpeet ovat jo tulleet tyydytetyksi ja jonka kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on herännyt. Lisäksi voimme vakuuttaa kiinalaisille, että oikeusvaltiota ja taloudellista vaurautta voi kehittää samanaikaisesti ja osoittaa, että kansalaisten oikeuksien turvaaminen edistää yhteiskuntarauhaa.
Annikki Arponen
(Artikkeli perustuu kirjoittajan puheenvuoroon Suomi–Kiina-seuran Kiina ja kehitys -tilaisuudessa kulttuurikeskus Caisassa 13.10.2007. Tilaisuus järjestettiin Suomen ulkoasiainministeriön tuella. Artikkeli on julkaistu Kiina sanoin ja kuvin -lehden numerossa 1/2008.)