Suomi–Kiina-seuralla vuoden 2015 lopussa oli 933 jäsenmaksun maksanutta henkilöjäsentä ja 25 yritys- tai yhteisöjäsentä.

Seuran toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja sekä 24 jäsentä. Puheenjohtajana toimii tällä hetkellä tutkija Jyrki Kallio.

Seuran alaisuudessa toimii 11 paikallisosastoa eri puolilla Suomea. Seura toimii täysin kotimaisen ja pääosin omapohjaisen rahoituksen turvin. Jäsenmaksujen ohella tuloja saadaan mm. myyjäistoiminnasta. Suomen valtiovalta tukee seuran toimintaa projektikohtaisilla avustuksilla; varsin merkittävää toiminnalle on ollut Suomen opetusministeriön antama tappiontakuu monia suuria kulttuurivaihtoprojekteja varten.

Toimintakertomus vuodelta 2016

Yleistä Seuran 65. toimintavuotena 2016 suomalais-kiinalainen kulttuurivaihto saavutti uuden virstanpylvään, kun Pekingissä järjestettiin Suomea esittelevä Moi Helsinki -katutapahtuma. Tapahtuman järjestäminen onnistui vastavuoroisuuden nojalla, sillä Helsingissä järjestettiin […]
Apr 26, 2017 / 1 Comment

Suomi−Kiina-seuran hallintoelimien jäsenet 1951−2017

Puheenjohtajat Hetemäki-Olander Elsi (valtiopäiväneuvos) 1991–1995, (5) Huotari Tauno-Olavi (fil.lis.) 1996–2001, (6) Järvenpää Allen (ylitarkastaja) 1953–1955, (3) Kajantie Matti (fil.kand.) 1970–1976, (7) Kallio Jyrki (fil.tri) 2017– Kähönen Urho (kansanedustaja) 1956–1960 ja 1976–1984 […]
Sep 3, 2014 / Add Comment

Suomi–Kiina-seura ry:n hallitus v. 2017

KALLIO JYRKI FT, tutkija, puheenjohtaja, Helsinki AHOLA HANNU Operations Director, Helsinki HUHTALA-FISKARS ANNA-LIISA päätoimittaja, Helsinki JÄRVI PIRJO päiväkodinjohtaja, Iisalmi KIRSI MARKKU FM, Joensuu KORHONEN VILLE toimittaja, Valtimo LAINE-MA TEIJA, diplomi-insinööri, Turku LAITINEN KAUKO […]
Mar 14, 2013 / Add Comment

Seuran yritys- ja yhteisöjäsenet

Suomi–Kiina-seuran yritysjäsenet Dalian Gallery, Helsinki DHL Global Forwarding (Finland) Oy, Vantaa Finnfund, Helsinki Oy Genelec Oy, Iisalmi Glaston Finland Oy, Tampere Global Blue Finland Oy, Helsinki Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö JYKES, Jyväskylä Konecranes Finland […]
Mar 14, 2013 / Add Comment