Auli Starck Kiina sanoin ja kuvin 4/2007

Kiinan nopea vaurastuminen on tuonut hyvinvointia miljoonille ja miljoonille ihmisille. Kehitysyhteistyöllä on ollut oma osuutensa köyhyyden vähentämisessä. YK:n Elintarvikeohjelma (WFP) tuki Kiinan maaseudun kehittämistä 25 vuoden ajan kunnes katsoi Kiinan saavuttaneen riittävän ruokaturvan tason.

YK:n Elintarvikeohjelma World Food Programme (WFP) on ruokkinut kymmeniä miljoonia kiinalaisia vuosina 1979–2005. Paremmin hätäavustaan tunnettu organisaatio toteutti Kiinassa vain yhden suuren hätäapuoperaation Jangtsen tulvien uhreille 1998–1999, muutoin WFP on Kiinassa toiminut pitkäjänteisen kehityksen puolesta ruoka-avustusten kautta. Viimeinen maaohjelma 2001–2005 keskittyi integroituun maaseutukehitykseen, jossa tavoitteena oli parantaa Kiinan köyhimpien alueiden elinkeinoja ja ruokaturvaa sekä vähentää köyhyyttä. Apu – arvoltaan 56 miljoonaa dollaria mukaan lukien 347 000 tonnia vehnää – kohdennettiin 4,7 miljoonalle avunsaajalle Kiinan läntisten ja keskisten provinssien vuoristoisilla syrjäseuduilla. Maan eteläosissa vehnä vaihdettiin riisiannoksiin erilaisten ruokailutottumusten vuoksi.

Huomattava osa avunsaajista kuului eri vähemmistökansallisuuksiin, ja erityinen huomio annettiin sille, että ohjelma hyödyttäisi naisia ja tyttöjä. Monilla alueilla maaseutu on naisistunut, kun miehet ovat lähteneet töihin kaupunkeihin tai kaivoksiin. Perheen maapalstaa hoitamaan jäänyt vaimo on usein vailla koulutusta eikä välttämättä saa mitään apua perinteisesti miehille kuuluvissa töissä. Toisaalta taas löytyy kyliä, joissa suurin ongelma oli asukkaiden mukaan vaimojen puute: tytöt hakeutuvat kaupunkeihin töihin eivätkä halua naimisiin surkeisiin kyliin. Paikoin poikalasten suosiminen on jo edennyt niin pitkälle, että tytöillä alkaa olla etulyöntiasema puolisoa valittaessa.

Ruokaa työhön tai koulutukseen osallistumalla

Kehitysohjelmissa WFP:n avustus ei tule aivan ilmaiseksi, vaan vehnää tai riisiä saa osallistumalla sovittuun työhön tai koulutukseen. Päiväannos oli noin 4 kiloa. Naisia oli yli puolet työhön osallistujista ja lähes 80 % koulutukseen osallistujista.

WFP:n selvitysten mukaan kaikki vilja käytettiin ihmisravinnoksi projektialueilla, ruokaa ei myyty eteenpäin. Ruoka kehitysresurssina auttaa avustuksen kohdentamisessa kaikkein köyhimmille, kun parempituloiset eivät vaivaudu osallistumaan työntekoon tai koulutukseen pelkän ruoan houkuttelemana. Samoin naisten on helpompi päättää avustuksen käytöstä perheessä, kun kyseessä ei ole raha vaan vilja-annos.

Ruoasta ei tietenkään rakenneta kastelukanavaa eikä sillä makseta asiantuntijoiden palkkoja. Vehnän lisäksi WFP siis maksoi osan kuluista rahassa. Lisäksi ohjelma toteutettiin läheisessä yhteistyössä Kiinan Maatalousministeriön ja Kansainvälisen maatalouden kehittämissäätiön IFAD:n (International Fund for Agricultural Development) kanssa. Kiinan valtio maksoi lähes 60 % koko ohjelman kustannuksista, IFAD puolestaan rahoitti erityisesti infrastruktuurin parantamista ja pienlainoja kyläläisille.

Paikallisten asukkaiden osallisuus on edellytys kehitysohjelmien onnistumiselle. Paitsi osallistumalla itse työntekoon, kyläläiset osallistuivat myös toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja päätöksentekoon. Joka kylässä perustettiin pieni työryhmä vastaamaan projektin toteutuksesta kylätasolla, ja erikseen sovittiin, että vähintään kaksi yleensä noin viidestä jäsenestä tuli olla naisia. Osallistavia menetelmiä käyttämällä valittiin sellaisia töitä, koulutusta ja investointeja, joita paikalliset asukkaat, niin miehet kuin naisetkin, pitivät kaikkein tärkeimpinä.

Useissa kylissä ruoan voimin rakennettiin kastelukanavia, tehtiin maanparannustöitä, suojeltiin rinteitä eroosiolta, kaivettiin vesisäiliöitä ja istutettiin hedelmäpuita. Ohjelman avulla korjattiin myös kouluja ja terveysasemia, asennettiin juomavesijärjestelmiä sekä parannettiin käymälöitä. Maan eteläisemmissä osissa asennettiin lisäksi biokaasuyksiköitä, joilla jo parin sian lannasta saa tuotettua puhdasta ja helppokäyttöistä energiaa kotikäyttöön.

Koulutuksen osalta yleisintä oli käytännön lukutaidon opetus. Tämä hyödytti erityisesti etnisiin vähemmistöihin kuuluvia lukutaidottomia naisia, joiden äidinkieli ei ole han-kiina. Kursseilla opeteltiin muun muassa pankissa ja kaupassa asiointia, lomakkeiden täyttämistä ja laskemista. Myös terveyttä, ravitsemusta ja hygieniaa käsittelevät kurssit olivat toivottuja. Koulutusta oli usein myös uusista tehokkaammista ja kestävämmistä maanviljelytekniikoista, eläintenhoidosta, markkinoinnista sekä uusista mahdollisuuksista elinkeinotoiminnan monipuolistamiseksi. Pienimuotoisesti tuettiin myös ruoka-annoksin tiibetiläistyttöjen koulunkäyntiä Qinghain alueella.

Erityisesti koulutuksen yhteydessä mutta myös muutoin ohjelman aikana ihmisiä valistettiin HI-viruksesta ja AIDSista. Kiinan köyhällä maaseudulla tyypillinen tapa saada HIV-tartunta on ollut verenluovutus maksua vastaan, ja tietoisuus taudista on ollut hyvin alhainen.

Kehitysyhteistyössä laskusuunta

WFP:n avustus Kiinalle lakkasi vuonna 2006, sillä Kiinassa on jo saavutettu riittävä ruokaturvan taso eli maa pystyy ruokkimaan itse omat kansalaisensa, vaikka paikallisesti ruoasta vielä saattaakin olla pula. Viimeisen maaohjelman yhtenä tavoitteena oli myös siirtää taitotietoa Kiinan maatalousministeriölle, jotta jatkossa Kiina voisi toteuttaa vastaavia maaseudun kehitysohjelmia rannikon provinssien tukiessa sisämaan ”kummialueita”.

Vielä 2000-luvun alussa WFP oli suurimpia YK-järjestöjä Kiinassa UNDP:n ja Unicefin ohella. Edelleen Kiinassa toimii yli 20 YK-järjestelmään kuuluvaa järjestöä, joista osa toteuttaa edelleen varsinaisia kehitysyhteistyöhankkeita ympäri maata. Suuri osa Kiinan kanssa tehtävästä kehitysyhteistyöstä on nykyisin kuitenkin lähinnä asiantuntija-apua ja neuvontaa, jonka tarkoituksena on tukea Kiinaa sen omissa kehitystavoitteissa. Tärkeimmät painopistealueet seuraavina vuosina ovat

1) tasa-arvoinen talouskasvu,
2) sosiaalisen kehityksen kansallisen kapasiteetin vahvistaminen,
3) luonnonvarojen kestävä käyttö,
4) taistelu HIV/AIDSia, tuberkuloosia, malariaa ja muita tauteja vastaan sekä
5) Kiinan roolin vahvistaminen kansainvälisessä yhteistyössä.

Vaikka Kiinaan suunnatut kehitysyhteistyövarat ovat selvästi laskeneet viime vuosina, se on vielä merkittävä avun vastaanottaja. Esimerkiksi Australia, Japani, Kanada ja Saksa ovat olleet vahvasti esillä kehitysyhteistyösektorilla Kiinassa.

Kiina kehitysavun antajana?

Kiinaa käytetään usein esimerkkinä siitä, miten talouskasvu voi auttaa voittamaan köyhyyden. Muutamassa vuosikymmenessä noin 300 miljoonaa kiinalaista on noussut syvästä köyhyydestä ja saavuttanut siedettävän elintason. Vaikka hyvin köyhiä on laskentatavasta riippuen Kiinassa edelleen 30–200 miljoonaa ja Kiina itsekin katsoo kuuluvansa kehitysmaiden joukkoon, on Kiina matkalla vähintäänkin keskituloisten maiden joukkoon ja siirtymässä avun vastaanottajasta lahjoittajien puolelle. Kehitysyhteistyöresurssien sijaan Kiina saisi uudenlaisen roolin ja uutta vaikutusvaltaa kansainvälisessä yhteisössä.

Kiina on jo aloittanut ruoka-, asiantuntija- ja raha-avustusten antamisen WFP:n kautta mm. Afganistaniin ja Afrikan nälänhätäalueille. Tulevaisuudessa WFP soisi Kiinan olevan sille tärkeä lahjoittaja, ja sen takia järjestöllä onkin edelleen pieni toimisto Pekingissä. Toki Kiinan toimistosta käsin avustetaan myös WFP:n toimistoa Pohjois-Koreassa.

Kahdenvälistä yhteistyötä Kiinalla on ollut jo pitkään muiden kehitysmaiden kanssa. Se on esimerkiksi toimittanut ruokaa ja muita tarvikkeita naapuriinsa Pohjois-Koreaan, ostanut raaka-aineita Kaakkois-Aasian maista ja investoinut Afrikan öljyntuottajamaihin jopa hieman kyseenalaisilla tavoilla taloudellisten intressien korostuessa. Jotta Kiinaa voisi pitää varsinaisena kehitysavun antajana, se olisikin saatava mukaan globaaliin kehityspoliittiseen keskusteluun ja huomioimaan yhteistyössään taloudellisten ja poliittisten kriteerien lisäksi myös muun muassa paikallisten ihmisten oikeudet, ympäristön ja hyvät hallintotavat.

Kokemukset paikan päällä

Kehitysyhteistyö Kiinan kanssa oli toisaalta hyvin haastavaa ja toisaalta erittäin palkitsevaa. WFP:n ohjelmassa työskennellessäni säästyin lähes kaikilta sellaisilta vaikeuksilta, joita uuden yhteistyön käynnistäminen ja suhteiden luominen toisi tullessaan. Sen sijaan päänsärkyä tuotti suhteiden vaalimiseen liittyvä yletön kupinnosto gan bei. Kädenvääntöä tuli silti esimerkiksi kohdekylien valinnassa, kun WFP:n kriteerinä oli tarjota apua kaikkein köyhimmille, ja paikallisilla virkamiehillä oli omia näkemyksiään sopivista kylistä. Kiina on valtava maa ja paikallisten olosuhteiden huomioiminen on haasteellista. Ohjelmaa ei voi suoraan kopioida alueelta toiselle. Kylätason ja keskushallinnon väliin mahtuu myös niin monta väliporrasta ja hierarkiaa, että esimerkiksi ongelmia saatetaan silotella liikaakin eikä niistä tällöin opitakaan. Vaikka vierailinkin projektialueilla suunnittelu- ja seurantamatkoilla ja tapasin tuen piiriin kuuluvia perheitä ja yksilöitä, tuntui ruohonjuuritason tavoittaminen Pekingistä käsin vaikealta. Kun syrjäisissä kylissä kohtasin luolissa asuvia lapsenlapsistaan huolehtivia mummoja ja samaan aikaan pääkaupunki vaurastui silmissä ja Kiina panosti avaruuden valloittamiseen, oli kehitysyhteistyön motiivi välillä hukassa.

Onnistumisen iloa sen sijaan tuotti paikallinen osaaminen ja vahva virkakoneisto joka tasolla, minkä ansiosta hankkeet toteutuivat suunnitelmien mukaan ja tehokkaasti. Koska kiinalaiset osallistuivat vahvasti hankkeiden toteutukseen ja Kiinalla on resursseja myös ylläpitoon, hankkeiden tulevaisuus vaikuttaa kestävältä. Kiinassa oli myös mahdollista edistää naisten asemaa osana kehitysyhteistyötä, mikä ei ole itsestään selvää kaikissa kulttuureissa. Erityisen innoissaan paikalliset työntekijät tuntuivat olevan osallistavien menetelmien käytöstä hankkeiden suunnittelussa ja arvioinnissa, mikä poikkeaa paljon perinteisestä ulkoaopettelusta ja ylhäältä alaspäin annetuista ohjeista. Parhaimpiin muistoihini Kiinasta kuuluvat matkat alueilla, joissa hankkeet olivat antaneet ihmisille uusia mahdollisuuksia ja toivoa paremmasta.

Suomen kehitysyhteistyö Kiinassa

Suomen kehitysyhteistyö Kiinassa on vähäistä. Kahdenvälisiä hankkeita on meneillään vain yksi, Oikeuslaitosten yhteistyö maiden oikeusministeriöiden välillä. Suomen osuus on noin 100 000 euroa vuodessa. Sen lisäksi Suomen lähetystöllä on käytössään paikallisia määrärahoja noin 40 000 euroa vuodessa, joista on tuettu esimerkiksi vähemmistökulttuurin asemaa tiibetiläisalueilla.

Suomalaisia kansalaisjärjestöhankkeita on Kiinassa käynnissä muutamia, vuonna 2007 yhteensä kahdeksan. Hankkeet liittyvät pääasiassa koulutukseen, terveyskasvatukseen ja maaseutukehitykseen. FIDA Internationalilla ja Suomen Lähetysseuralla on pisin kokemus Kiinasta ja useita hankkeita kummallakin. Suomen ulkoasiainministeriön tuki on 70000–130000 euroa vuodessa kullekin hankkeelle. Lisäksi esimerkiksi suomalaisten kansalaisjärjestöjen Siemenpuu-säätiö tukee suoraan kiinalaisten opiskelijaryhmien ympäristöhankkeita.

Sen sijaan Suomen korkotukiluotoista suurin osa suuntautuu Kiinaan. Tänä vuonna käynnissä on viitisenkymmentä hanketta, joissa luottoa annetaan tyypillisesti kymmeneksi vuodeksi ja korkotuen osuus on noin miljoona euroa. Korkotukea saa siis suomalainen yritys, jonka hanke edistää taloudellista, sosiaalista ja ympäristön kestävyyttä Kiinassa.

Lisätietoa Suomen kehitysyhteistyöstä www.formin.fi

Lisätietoja YK:n elintarvikeohjelmasta www.wfp.org

Auli Starck
(Artikkeli perustuu esitelmään, jonka kirjoittaja piti Suomi–Kiina-seuran järjestämillä Kiina ja kehitys -tapahtumapäivillä 13.10.2007 kulttuurikeskus Caisassa. Tilaisuus järjestettiin Suomen ulkoasiainministeriön tuella. Artikkeli on julkaistu Kiina sanoin ja kuvin -lehden numerossa 4/2007.)