Aika: lauantaina 22. 4. klo 15.00
Paikka: Museokeskus Vapriikki (Tampellan alue, Alaverstaanraitti 5, Tampere), kokoustila 1.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä sääntömuutosesitys.
Seuran hallitus esittää seuraavia muutoksia sääntöihin (poistettavat kohdat hakasulkeissa, lisäykset lihavoituina):

  1. § Seuran toimintaa johtaa ja sen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja [kaksikymmentäneljä] kaksitoista jäsentä. Vuosikokous valitse erikseen kolmeksi vuodeksi kerrallaan hallituksen puheenjohtajan, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi. Hallituksen jäsenet valitaan vuosikokouksessa kolmivuotiskaudeksi siten, että kolmasosa hallituksen jäsenistä on kulloinkin erovuorossa. Ensimmäisellä kerralla erovuoroon joutumisen ratkaisee arpa. Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan [kaksi varapuheenjohtajaa] varapuheenjohtajan sekä työvaliokunnan valmistelemaan hallituksessa esille tulevia asioita ja hoitamaan muita hallituksen sille antamia tehtäviä. Seuran hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään [kahdeksan] kuusi sen jäsentä on [saapuvilla] läsnä taikka osallistuu puhelin- tai tietoliikenneyhteyden kautta. Seuran toiminnan edistämiseksi hallitus voi asettaa vakinaisia tai tilapäisiä toimikuntia, joille se vahvistaa toimintaohjeet ja määräajan. Hallitus ottaa [pääsihteerin sekä muut] työsuhteiset toimihenkilöt.
  1. § Seuran nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan [jompikumpi varapuheenjohtajista] varapuheenjohtaja.

Seuran jäsenet ovat tervetulleita kokoukseen sekä samassa yhteydessä tutustumaan Vapriikin näyttelyyn ”Kielletty kaupunki – elämää keisarien hovissa”. Kokousosallistujat voivat ostaa pääsylipun alennettuun hintaan. Pertti Seppälä ja Veli Rosenberg johtavat opastetun kierroksen näyttelyyn klo 13.30.

Klo 17.00 (tai vuosikokouksen päätyttyä) Jyrki Kallio esitelmöi kokoustilassa aiheesta ”Keisarillisen Kiinan hallintojärjestelmä ja Purppurainen kielletty kaupunki”.

Tarjoilujen varaamisen helpottamiseksi pyydämme vuosikokoukseen tulijoita ilmoittamaan osallistumisestaan viimeistään perjantaina 24. 3. seuran toimistoon joko sähköpostitse (toimisto@kiinaseura.fi) tai puhelimitse (09-605 812).