Huhtikuun tiistailuento: Apinakuninkaan varjossa: Kiinalaisen animaation historia ja nykytila

Vuosisata sitten syntynyt kiinalainen animaatio saavutti jo Mao Zedongin kaudella korkean taiteellisen tason, mutta jäi Kiinan talousuudistusten myötä vuosiksi tuontitavaran jalkoihin. Vaikka kotimaiset animaatioelokuvat ja -sarjat ovat jälleen alkaneet herättää ylpeyttä kiinalaisissa katsojissa, alan kehittyminen vaatii tekijöiltä valmiutta ottaa riskejä ja irtautua vanhoista malleista.

Tiistailuennolla väitöskirjatutkija Eero Suoranta käy läpi kiinalaisen animaatiohistorian eri vaiheita sekä viime vuosien mielenkiintoisimpia animaatiotrendejä ja -teoksia.


Zoom-linkki päivitetään tähän tapahtumapäivänä.

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin, tervetuloa.


Suomi–Kiina-seuran jäsenyysale 2024

Lohikäärmeen vuoden kunniaksi kaikille 10.-16.2.2024 jäseneksi ilmoittautuneille henkilöjäsenille ensimmäinen jäsenvuosi tarjoushintaan 5,00 € (normaali vuosittainen jäsenmaksu 25,00 €).

Voit liittyä jäseneksi tästä.

Onnellista lohikäärmeen vuotta, 龍年愉快

Helmikuun tiistailuento: Poliittiset riskit varjostavat Kiinan talousnäkymiä

Kiinan aiemmin erittäin nopea talouskasvu on hidastumassa. Kasvua hidastavat monet rakenteelliset tekijät, kuten työikäisen väestön supistuminen ja suuri määrä tuottamattomia investointeja. Myös lisääntyvä sääntely ja kommunistisen puolueen kontrolli heikentävät kuluttajien ja yksityisyritysten luottamusta maan tulevaan kehitykseen. Toisaalta Kiinassa on lukuisa määrä sektoreita, jotka kuuluvat vihreän siirtymän ja teknologisen kehityksen eturintamaan ja kasvavat yhä nopeasti.

Puhujavieras Tuuli Koivu (pääekonomisti, Nordea) on toiminut kansainvälisen talouden ekonomistina Suomen Pankissa, Euroopan keskuspankissa ja valtiovarainministeriössä vuodesta 2001 alkaen. Hänen erityisalaansa on euroalue ja Kiina. Tuuli on väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2012 Kiinan rahapolitiikasta.

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:

HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Liity seuran jäseneksi TÄÄLTÄ.

Kiinaa 30 vuotta – havaintoja ja näkemyksiä – Mikko Puustinen

Mikko Puustinen (FM, MBA) aloitti Itä-Aasian tutkimuksen opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1993 keskittyen Kiinaan. Valtiotieteitä sivuaineena opiskelleen Puustisen Kiina-ura käynnistyi vuonna 2001 Suomen Pekingin suurlähetystössä.

Sittemmin Puustinen on työskennellyt Kiina-tehtävissä yli 20 vuotta diplomaattina Kiinassa, viestintäjohtajana, yksityisenä yrittäjänä ja viime vuodet virkamiehenä Suomessa. Puustinen on myös toiminut Suomen valtiojohdon tulkkina korkean tason vierailujen yhteydessä, ja toimii Suomi-Kiina-seuran puheenjohtajana. 

Tule kuulemaan ja keskustelemaan Puustisen havainnoista ja näkemyksistä tämän 30-vuotisen Kiina-polun varrelta. Kiina ja sen suhde maailmaan, mukaan lukien Suomeen, on kokenut tänä aikana merkittäviä muutoksia, joita kannattaa pohtia.

Zoomissa: https://us06web.zoom.us/j/83122103920?pwd=gxYaRbdgkPXeFU9qFh53d0EIETiPF6.1

Meeting ID: 831 2210 3920, Passcode: 926175

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin verkkoluento.

Lokakuun tiistailuento: Älykkään sodankäynnin aamunkoitto?

Kiinan ja Yhdysvaltojen visiot lähitulevaisuuden sodankäynnistä

Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset sotilaalliset jännitteet ovat jatkaneet kiristymistään, ja monet asiantuntijat ovat arvelleet Kiinan peräti suunnittelevan hyökkäystä Taiwaniin lähivuosien aikana. Mutta miten 2020-luvun suurvaltasotaa itse asiassa käytäisiin?

Lokakuun tiistailuennolla tutustutaan Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija Matti Purasen (YTT) johdolla Kiinan ja Yhdysvaltain scifi-kirjallisuudelta kalskahtaviin visioihin lähitulevaisuuden sodankäynnistä ja tarkastellaan erityisesti teknologian ja tekoälyn merkitystä tulevaisuuden taistelukentällä.

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin verkkoluento.

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Enemmän kuin yksi lapsi -kirjallisuustapahtumat Turussa ja Helsingissä

Kirjailija Shen Yang vierailee Suomessa kirjansa Enemmän kuin yksi lapsi (Into 2023) suomenkielisen julkaisun yhteydessä. Suomi–Kiina-seura järjestää yhteistyössä Turun ja Helsingin yliopistojen kanssa kaksi tapahtumaa, joissa kirjailija Shen Yang sekä kääntäjä Rauno Sainio keskustelevat kirjasta ja sen käännöstyöstä kiinasta suomeksi.

Lisätietoa kirjailija Shen Yangista löydät täältä, kääntäjä Rauno Sainiosta täältä ja Enemmän kuin yksi lapsi -kirjasta täältä.

Tapahtumat ovat englanninkielisiä ja kaikille avoimia, tervetuloa!

Turun yliopiston tapahtuma 29.9. klo 17:

Aika: Perjantai 29.9. klo 17–18

Paikka: Turun yliopisto, Educarium, sali EDU3 (3. krs.), Assistentinkatu 5, Turku

Juuri suomeksi julkaistun Enemmän kuin yksi lapsi -kirjan kääntäjä Rauno Sainio haastattelee kirjailija Shen Yangia

Kirjan voi ostaa tapahtumassa käteisellä hintaan 25 €, rajoitettu määrä

Helsingin yliopiston tapahtuma 2.10. klo 18:

Aika: Maanantai 2.10. klo 18–19

Paikka: Helsingin yliopisto, Päärakennus, sali F3017, Fabianinkatu 33, Helsinki

Julia Lintunen haastattelee juuri suomeksi julkaistun Enemmän kuin yksi lapsi -kirjan kirjailija Shen Yangia ja kääntäjä Rauno Sainiota

Kirjoja myynnissä tapahtumassa, rajoitettu määrä

Syyskuun tiistailuento: Kiinalainen scifi-elokuva

Kiinalaisesta scifistä on tullut viime vuosina kansainvälisesti tunnettu ilmiö, joka on herättänyt niin lukijoiden kuin tutkijoidenkin mielenkiinnon. Kirjallisuuden lisäksi scifi on taipunut Kiinassa vaihtelevalla menestyksellä myös elokuviksi, joiden tyyli ja sisältö on vaihdellut vakavahenkisestä spekulaatiosta ja opettavaisista animaatioista toimintapainotteiseen rymistelyyn ja absurdiin kreisikomediaan.

Tiistailuennolla väitöskirjatutkija ja suomentaja Eero Suoranta esittelee scifi-elokuvan historiaa ja nykytilaa Manner-Kiinassa, Hongkongissa ja Taiwanissa.

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:

HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Toukokuun tiistailuento: Taiwanin kysymys taiwanilaisin silmin

Suomi–Kiina-seuran toukokuun tiistailuennolla Turun yliopiston väitöskirjatutkija Ari-Joonas Pitkänen luennoi Taiwanin kysymyksestä Taiwanin poliittisen nykyjohdon sekä taiwanilaisten kansalaisten näkökulmasta.

Kiinan ja Yhdysvaltojen kiihtyneen suurvaltakilvan ja kiristyneiden suhteiden myötä Taiwanin kysymys on noussut yhdeksi maailmanpolitiikan kuumista puheenaiheista. Niin mediassa kuin politiikassa aihetta käsitelläänkin usein suurvaltojen intressien ja näkökulmien kautta, jolloin Taiwanin ja sen kansalaisten omat näkemykset, toiveet ja tavoitteet jäävät sivuosaan. Taiwanin yhteiskunta- ja identiteettikehityksellä on kuitenkin asiassa ratkaiseva merkitys, joten tällä luennolla tutustutaan Taiwanin poliittisen nykyjohdon sekä kansalaisten näkemyksiin siitä, mikä on Taiwanin paikka maailmassa ja miten se suhteutuu Kiinaan.

📅 Tiistai 16.5.2023

🕔 Klo 17:00

🌐 Zoom-verkkoluento

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:
HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Huhtikuun tiistailuento: Oraakkeliluut kertovat: Katsaus Shang-dynastian Kiinaan ja sen kulttuuriin

Suomi–Kiina-seuran huhtikuun tiistailuennolla Helsingin yliopiston japanin ja kiinan kielten apulaisprofessori Sami Honkasalo luo katsauksen kiinalaisen kulttuurin juuriin varhaisten oraakkeliluukirjoitusten kautta. Sami Honkasalo on vuoden 2023 alusta alkaen toiminut Helsingin yliopiston japanin ja kiinan kielten apulaisprofessorina. Hän tutkii tällä hetkellä Lounais-Kiinan vähemmistökieliä, Keski-Aasian kiinaa (dungaania) ja Shang-dynastian oraakkeliluukirjoitusta.

Yli 3000 vuotta vanhat oraakkeliluut ovat vanhimpia säilyneitä kiinankielisiä tekstejä. Tekstit avaavat ikkunan kiinalaisen kulttuurin syntyyn sekä sen varhaiseen kehitykseen. Niistä näkyy esimerkiksi kuinka kiinalaisten esi-isät metsästivät nykyään alueelta kadonneita norsuja ja harrastivat eläin- ja ihmisuhreja osana Shang-dynastian kuninkaallisia uskonnollisia menoja. Luennolla tarkastelemme, millaisen kuvan oraakkeliluukirjoitukset tarjoavat kiinalaisen kulttuurin juurista sekä pohdimme Shang-dynastian perintöä Kiinan myöhemmässä kehityksessä.

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:
HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Maaliskuun tiistailuento: Puoluekokouksen jälkimaininkeja

Suomi–Kiina-seuran maaliskuun tiistailuennolla Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio arvioi Kiinan ja sen kansainvälisten suhteiden lähitulevaisuutta puoluekokouksen jälkimainingeissa. Kiinan kommunistisen puolueen 20. puoluekokous pidettiin syksyllä, ja pian uusi päättäjäkaarti aloittaa tehtävissään. Ylimpänä johtajana jatkaa odotetusti Xi Jinping. Vaikka puolueen yhtenäisyys säilyi ainakin näennäisesti rikkumattomana, Xi ei voi huokaista helpotuksesta: valta tuo mukanaan vastuun, joten virheisiin ei ole varaa. Yhteiskunnalliset jännitteet, joita on aiheutunut erityisesti talouden ongelmista, eivät ole hävinneet. Venäjä luo kansainväliseen tilanteeseen ennustamattomuutta ja epävakautta. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat vaarassa ajautua kylmäksi sodaksi. Tällä tiistailuennolla arvioidaan, miltä lähitulevaisuus näyttää niin Kiinassa kuin muiden maiden suhteissa Kiinaan.

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:
HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Helmikuun keskiviikkoluento: Ääniä menneisyyden hämärästä – yhdeksäntoista vanhaa runoa 《古詩十九首》

Huom. helmikuun tiistailuento järjestetään poikkeuksellisesti keskiviikkona.

Han-dynastian lopulla kirjoitetut Yhdeksäntoista vanhaa runoa ovat yksi kiinalaisen kirjallisuushistorian mielenkiintoisimmista runosikermistä. Niillä oli aikoinaan merkittävä vaikutus shi-runouden kehitykseen, vaikka edes runojen kirjoittajia ei tiedetä. Amerikkalainen sinologi-kääntäjä Burton Watson totesi aikoinaan, että nämä runot ovat “anonyymejä ääniä, jotka puhuvat minulle menneisyyden hämäristä”.

Suomi–Kiina-seuran luennolla Kiina-tutkija ja suomentaja Tero Tähtinen esittelee suomentamiaan runoja ja kertoo niiden taustoista.

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:
HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Hyvää jäniksen vuotta!

Suomi–Kiina-seuran ja Helsingin tapahtumasäätiön toteuttama Kiinalaisen uudenvuoden tapahtuma järjestetään jäniksen vuoden aattona lauantaina 21. tammikuuta Helsingin keskustassa ja kulttuurikeskuksissa eri puolilla kaupunkia. Tiikerin vuosi vaihtuu jäniksen vuodeksi lohikäärme- ja leijonatanssien sekä jäänveistonäytösten saattelemana. Juhlapäivän kunniaksi myös Helsingin kulttuurikeskukset järjestävät omaa erityisohjelmaa.

Tanssiesitykset Keskuskadulla:

Klo 16.00 Lohikäärme
Klo 16.05 Leijona
Klo 17.00 Lohikäärme
Klo 17.05 Leijona
Klo 17.55 Leijona & Lohikäärme
Klo 18.00 Vuosi vaihtuu
Klo 19.20 Lohikäärme
Klo 19.25 Leijona

Jääveistäjien työtä voi seurata seuraavasti:

Pe 20.1. klo 10–15:
Kannelmäki
Vuosaari
Keskusta

La 21.1. klo 10–15:
Maunula
Stoa
Caisa
Keskusta

Lue lisää tapahtuman sivuilla: https://kiinalainenuusivuosi.fi/

Marraskuun tiistailuento: Laotsen viisaus – Tao Te Ching -kirjan suomentaminen

Tien ja hyveen klassikko, Laotsen Tao Te Ching (道德經 Daodejing) -teos on saanut päivitetyn suomennoksen. Suomentaja TaoLin on hionut, täydentänyt ja tarkistanut kieltä, jotta se noudattaisi entistä tiukemmin alkutekstin lainalaisuuksia. Tavoite on säilynyt alkuperäisenä: tuoda Laotsen teksti ja sen runous mahdollisimman puhtaassa muodossa suomen kielelle.

Marraskuun tiistailuennolla kirjailija ja kääntäjä TaoLin kertoo Laotsen Tao Te Ching -teoksen kääntämisestä kiinasta suomen kielelle. Lisäksi hän esittelee taolaisuuden merkkiteoksen teemoja ja sisältöjä.

TaoLin on kiinalaissyntyinen kirjailija ja runoilija, jolta on julkaistu suomeksi kolme romaania, kaksi runokirjaa ja novelli. TaoLinin esikoisromaani Suomen taivaan alla oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas vuonna 2008. Nykyään hän työstää Koneen Säätiön tukemaa proosa- ja tietoteosta Laozi ja Laozin viisaus.

Tao Te Ching -kirjan uudistettua painosta on saatavilla Suomi–Kiina-seuran kautta rajoitettu määrä hintaan 20 €/kpl + postikulut. Tilaukset sähköpostitse: toimisto@kiinaseura.fi

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:
HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Lokakuun tiistailuento: Kiina taloudellisen vallan käyttäjänä

Kiina on maailman suurin viejämaa ja BKT:lla mitattuna maailman toiseksi suurin talous, joka on lisännyt globaalia vaikutusvaltaansa taloudellisten suhteiden, esimerkiksi silkkitiehankkeen kautta sekä vapaakauppasopimuksia solmimalla. Miten Kiina hyödyntää kauppasuhteitaan ja millaisia taloudellisia vallankäytön keinoja sillä on suhteessa muihin maihin?

Kiinan kauppapoliittisia ulkosuhteita ja taloudellista vallankäyttöä tulee meille esittelemään Kiinaan ja kauppapolitiikkaan erikoistunut KTM Julia Lintunen, joka kirjoittaa Kiinasta The Ulkopolitistiin.

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:
HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Kiinan seuraamisen tuska – ja tärkeys

Julkaisemme Suomi–Kiina-seuran puheenjohtaja Mikko Puustisen artikkelin syyskuun 2022 Kiina sanoin ja kuvin -lehdestä poikkeuksellisesti myös erillisjulkaisuna sivuillamme. Lisää kiinnostavia artikkeleita voit lukea vanhoista Kiina sanoin ja kuvin -lehdistä täällä.

KIINAN SEURAAMISEN TUSKA – JA TÄRKEYS

Kiina ei tuomitse Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kiina rikkoo uiguurien ihmisoikeuksia
Xinjiangissa. Kiina on ajanut median ja kansalaisyhteiskunnan nurkkaan Hongkongissa.
Kiina uhkaa Taiwania, ja niin edelleen. Tuskallista seurattavaa. Miksi Kiinaa on kuitenkin
seurattava?

Pidimme siitä tai emme, Kiina on avainroolissa maailmantaloudessa. Kiinassa valmistetut tavarat ja niiden osat mahdollistavat kuluttajien, yritysten ja jopa valtioiden toiminnan ympäri maailmaa. Kun toimitusketjut Kiinan ja muun maailman välillä yskivät, tuntuvat vaikutukset kotitalouksissa ja yrityksissä kaikkialla.

Tunne siitä, että Kiinan toiminnalla on entistä suurempi vaikutus myös turvallisuutemme kannalta, on vahvistunut. Sen merkitys, miten Kiina suhtautuu kansainvälisiin konflikteihin lähialueillamme, on konkretisoitunut Ukrainan sodan myötä. Kiinan ja muiden maiden jännitteet Kiinan lähialueilla ja muualla maailmassa heijastuvat myös meille Suomeen.

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen tuottaja. Saavuttaako Kiina 2030-päästökatto- ja 2060-hiilineutraaliustavoitteensa vaikuttaa merkittävästi siihen, saadaanko ilmastonmuutos maailmanlaajuisesti hidastumaan siedettävälle tasolle.

Kysymys on talouden, turvallisuuden ja ilmaston lisäksi myös ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Äänenpainot, jotka kertovat tarpeesta vähentää vuorovaikutusta Kiinan kanssa, ovat vahvistumassa. Kiinan toiminta valtiona antaa niille pontta, mutta entä Kiinassa asuvat ihmiset yksilöinä? Heidän ihmisoikeutensa? Parantuvatko ne, jos omalta osaltamme edistämme Kiinan eristäytymistä muusta maailmasta? Pohjois-Korea on varoittava esimerkki, mihin eristäytyminen ja eristäminen voi pahimmillaan johtaa.

Tällä hetkellä Kiinan puoluevaltio itse eristää kansaansa muusta maailmasta. Sillä, miten muu maailma reagoi asiaan, on kuitenkin merkitystä lopputuloksen kannalta. Kyseessä on toimien ja vastatoimien kierre, joka ei ole nykyisellään kenenkään hallinnassa.

Kiinan laaja-alainen seuraaminen

Suomi-Kiina-seuran yksi keskeinen toiminnallinen sisältö liittyy kiinan kielen ja kulttuurin tuntemisen edistämiseen. Politiikan, talouden ja muiden kovien tekijöiden keskellä kielellisen ja kulttuurisen ymmärtämisen merkitystä ei voi vähätellä. Itse asiassa sen merkitys pitäisi vain korostua. Kun autoritaariset johtajat haastavat poliittisia järjestelmiä, joskus sekä omia että toisten, kuten Venäjän tapauksessa, kielellisellä ja kulttuurisella ymmärtämisellä on keskeinen rooli kansan syvien rivien mielipiteiden ymmärtämisessä ja siten siinä, millaista pontta johtajat saavat pyrkimyksilleen.

Laaja-alaisempia näkökulmia tarvitaan myös meidän oman, Suomen ja suomalaisten, Kiina-suhteen arvioimiseksi.

Tavanomaiseksi on noussut kommentti, jonka mukaan Kiinan suhteen ei tule olla liian naiivi. Se on varmasti sinänsä hyödyllinen ja napakka tapa esittää tietty näkökulma Kiinan ja erityisesti sitä johtavan puolue- ja viranomaiskoneiston toimintatapojen ja motiivien osalta, mutta antaako se todella meille syvällisempää ymmärrystä Kiinasta ja suhteestamme siihen? Missä määrin kysymys on myös siitä, että Suomen ja suomalaisten on yksinkertaisesti ollut ja on pakko olla vuorovaikutuksessa Kiinan kokoisen valtion ja talouden kanssa? Ja onko kysymys myös pikemminkin siitä, ettei kuitenkaan syvällisesti ole ymmärretty tai ymmärretä sitä, mihin Kiina on menossa, kuin halusta ajatella asiat paremmin päin?

Vastauksien antamisessa näihin ja muihin kysymyksiin tarvitaan ei vain politiikan tai talouden, vaan myös historian, kulttuurin, kielen ja monien muiden tieteenalojen ja muiden yhteiskuntaelämän osa-alueiden, mukaan lukien elinkeinoelämän asiantuntijoita.

Onneksi Kiinan seuraamisen voimavarat ja osaaminen ovat kasvaneet 2000-luvulla. Vaikka ne eivät vieläkään ole riittävät ottaen huomioon kasvavan tarpeen Kiinan ymmärtämisen suhteen, on niissä tapahtunut edistystä. Näin on tapahtunut muun muassa opetus- ja tutkimuskentän osalta, mihin liittyen kerromme tässä lehden numerossa ajankohtaiset tiedot Turun yliopistossa käynnistyneestä kiinan kielen pääaineopetuksesta, joka on tärkeä lisä kiinan kielen opetukseen Suomessa.

Jotta ymmärtäisimme, mitä Kiinassa todella tapahtuu, on tarve asioiden seuraamiselle paikan päältä suuri. Tässä suhteessa tämänhetkinen tilanne on huolestuttava. Kiina on käytännössä ollut Suomesta sinne suuntautuville matkoille lähes kiinni jo kaksi ja puoli vuotta, eikä matkustamisen avaamisesta pandemiaa edeltäneeseen tilanteeseen ole tietoa. Samalla Kiinan koronasulut ovat saaneet monet Kiinassa asuvat suomalaiset pakkaamaan laukkunsa ja suuntaamaan muualle.

Mitä vähemmän Kiinassa on suomalaisia, joko pidempi- tai lyhyempiaikaisina vieraina, sitä ohuemmaksi ymmärryksemme siitä, mitä Kiinassa tapahtuu, käy. Kansainvälinen media, mukaan lukien suomalaiset tiedotusvälineet, kykenevät edelleen toimimaan Kiinassa, mutta toimintaympäristö on muuttumassa entistä haastavammaksi. Uusien Kiina-asiantuntijoiden ja -osaajien syntymisen näkökulmasta on huolestuttavaa, että Kiinan sulkeutuminen on iskenyt myös opiskelijoiden pääsyyn Kiinaan. Lehtemme tämä numero kertookin suomalaisten pääsystä ja läsnäolosta Kiinassa sekä ajankohtaisesta että historiallisesta näkökulmasta.

Voi vain toivoa, että Kiina mahdollistaa maiden välisen liikkumisen palautumisen mahdollisimman pian, koska se on paitsi suomalaisten, myös kiinalaisten etu ja konkreettinen mittari sille, jatkaako Kiina avautumista vai onko se kääntänyt suuntansa sulkeutumiseksi.


Mikko Puustinen
Puheenjohtaja, Suomi–Kiina-seura ry

Syyskuun tiistailuento: Näkökulmia kiinan kielen opettamiseen Turun yliopistossa

”Kiinan kielen pääaine, joka on suunniteltu kehittämään työelämässä, tutkimuksessa, kulttuurien välisessä viestinnässä ja monikielisessä maailmassa tarvittavia taitoja, on kasvanut ja kehittynyt harppauksin vain yhdessä lukuvuodessa.”

Turun yliopistossa alkoi vuoden 2021 syksyllä ensimmäistä kertaa kiinan kielen opetus pääaineena. Tätä edeltävänä keväänä oppiaineen suunnittelija ja tuleva opettaja Hanna Holttinen esitteli Suomi–Kiina-seuran tiistailuennolla uuden pääaineen tulevaisuuden näkymiä. Nyt yli vuotta myöhemmin kiinaa pääaineena opiskelee jo kaksi vuosikurssillista innokkaita opiskelijoita, ja oppiaine on saanut toiseksi opettajakseen tehtävää varten Suomeen muuttaneen lehtori Hui Shin.

Syyskuun tiistailuennolla kiinan kielen opettajat Holttinen sekä Shi tarjoavat meille tilannekatsauksen oppiaineen taipaleesta sen alkuvaiheista Turun yliopiston toiseksi haetuimmaksi kieliaineeksi vain puolessatoista vuodessa.

Syyskuun Kiina sanoin ja kuvin -lehdessä ilmestyi Holttisen ja Shin kirjoittama artikkeli kiinan opetuksesta Turun yliopistossa. Tämä tiistailuento laajentaa artikkelin näkökulmia ja tarjoaa osallistujille tilaisuuden esittää kysymyksiä ja keskustella luennolla esiteltyjen sisältöjen lisäksi myös artikkelin sisällöistä.

Tilaisuuden aloittaa Holttisen suomenkielinen puheenvuoro, jonka jälkeen lehtori Shi puhuu englanniksi oman osionsa. Lisäksi osallistujilla on tuttuun tapaan tilaisuus keskustella ja esittää kysymyksiä luennoitsijoille heidän puheenvuorojensa jälkeen.

Verkkoluentojen tallenteet ovat seuran jäsenten katsottavissa kolmen kuukauden ajan
kirjautumalla jäsenpalveluun:
HTTP://WWW.FLOMEMBERS.COM/KIINASEURA

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi TÄÄLTÄ!

Uusia kirjoja seuran divarissa

Suomi–Kiina-seuran divarissa on myynnissä seuran kirjaston kaksoiskappaleita. Kirjoja lisätään divariin aina inventaarion edetessä.

Hintatiedustelut ja tilaukset sähköpostitse: toimisto@kiinaseura.fi.

TekijäTeosvuosi
Facts and Figures China1985
Facts and Figures China1985
Folk Arts of New China1954
How China became sef-sufficient in Grain1977
Special issue for National Day 1974.101974
Sun Yat-sen (Commemorative album)1956?
The Chinese Embroidery Art2005
The Constitution of the People's Republic of China 1975
The Dragon King's Daughter – Ten Tang Dynasty Stories1954
京剧 《海港》(上海京剧院《海港》剧组演出)
A. & A. LennartssonKiinalaisia talonpoikaismaalareita1975
Academy of Building ResearchNew China Builds1976
Aira VäisänenNaimisissa Kiinan kanssa – Jari Vepsäläisen ensimmäiset 22 vuotta2007
Anja Banks & Angela Neumann-KunzKiinalaisen astrologian salat2009
Anja Banks & Angela Neumann-KunzKiinalaisen astrologian salat2009
Anna Louise StrongLetters from China (no. 21-30)1965
Beijing Languages InstitutePractical Chinese Reader 11986
Beijing Languages InstitutePractical Chinese Reader 11995
Beijing Languages InstitutePractical Chinese Reader – Character exercise book for book 11999
Beijing Languages InstitutePractical Chinese Reader – Vocabulary list & key exercises for books 1 & 21982
Beijing ReviewChina in Focus: Come and See China1984
Beijing ReviewChina Today 4: From Youth to Retirement1982
Björn ÅdahlVääntöä Kiinassa – Legendaarisen Kiina-konkarin Jari Vepsäläisen liiketoimintaa2015
Björn ÅdahlKämpatag i Kina – Den legendariska Kinaräven Jari Vepsäläinens affärer2015
Cecilia Lindqvist Merkkien valtakunta1989
Cecilia LindqvistMerkkien valtakunta1991
Chih HsiaThe Railway Guerrillas1966
China Handbook SeriesLiterature and the Arts1983
China PictorialAlong the Yellow River1975
China PictorialNew China1952
China Reconstructs Supplement More Basic Facts About China1976
Chu PoTracks in the forest1965
CPC Central CommitteeChinese Documents: China's economic structure reform - decision of the CPC Central1984
Dong ChenshengPaintings of Opera Characters1981
Edgar SnowPunatähti Kiinan yllä1973
Editorial Board of Chinese PhotographyLandscapes of China1962
Enver HoxhaReflections on China1979
Erkki O. Auranen Kiinankaupan käsikirja1979
Esko Jämsä赫尔辛基掠影2011
Esko Jämsä / Russel Snyder芬兰 天行健2012
F. Schurmann - O. SchellChina Readings 1 - Imperial China1967
F. Schurmann - O. SchellChina Readings 2 - Republican China1968
F. Schurmann - O. SchellChina Readings 3 - Communist China1968
Fei Hsiao TungChinese Village Close-up1983
Fei Hsiao TungToward a People's Anthropology1981
Feng Lingyu & Shi WeiminChina Basics Series: A Glimpse of the Chinese Culture2001
Finnish Tourist Board乐游芬兰 Finland Fun 2006-20072005
Foreign Language PressChinese Arts & Crafts (iso kuvakirja)1973
Foreign Language Press PekingAcupuncture Anaesthesia1972
Foreign Language Press PekingAnother Ascent of The World's Highest Peak - Qomolangma1975
Foreign Language Press PekingChina - A Geographical Sketch1974
Foreign Language Press PekingExploring the secrets of treating deaf-mutes1972
Foreign Language Press PekingHistorical Relics Unearthed in New China1972
Foreign Language Press PekingLabour insurance in New China1953
Foreign Language Press PekingScaling Peaks in Medcal Science1972
Frank LeemingRural China Today1985
Fu Wei-kangThe Story of Chinese Acupuncture and Moxibustion1975
Heikki HyvönenKiinalaista posliinia1986
Huang Chun; Hung Nung; Chung Wen; Chien Wen; Chung ChienChina tames her rivers1972
Huang Nung Pasang, Chi Che Wen, Hung Kan, Chao Yang, Hsin Mao, Kao Yuan-Ching, Kung Yeh, Chi Yueh-Chin, Cheng Wen, Keh YenGreat Changes in Tibet1972
Huang WeiConquering the Yellow River1978
Israel EpsteinFrom Opium War to Liberation 1956
Jan Ingvar Löfstedt & Ulf OldbergMao Tse-tungs dikter i urval1969
Jan Myrdal - Gun KessleKiina: Vallankumous jatkuu1971
Jiang ZeminSpeech at the Rally in Celebration of the 80th Anniversary of the Founding of the Communist Party of China (July 1, 2001)2001
Jiang ZhenliShihan and the Snail1986
Jin CuihongLiu Xiang - Kiinalaista ruokaa suomalaisessa keittiössä2005
Jorma PartanenChin Ping Mei – Hsi Menin ja hänen kuuden vaimonsa elämäntarina1966
Joseph A- KéchichianIffat Al Thunayan - An Arabian Queen2015
Joseph Needham; Joan Robinson; Edgar Snow; Tim Raper Hand and Brain in China and other essays1971
Jung ChangVillijoutsenet, kolmen kiinattaren tarina1992
Juzhen Chen; Hairui Li; Bingwen Liu; Lihong Wang; Wanxiu ZhouOnly In China 1990
Kerkko HakulinenYleisradion julkaisusarja 3/1974: Matka kiinaan1974
Klaus MehnertPeking ja Moskova1964
Klaus MehnertPeking ja Moskova1964
Laurence J. BrahmElements of China2002
Li ShufenThe Candlewick Fairy1985
Linda JakobsonMureneva Muuri – vuosi kiinalaisena 1988
Liu JunwenBeijing – China's Ancient and Modern Capital1991
Liu Xingzhong - Feng LiNew Appearance of Beijing Sports1984
Liu Zheng, Song Jian and othersChina's population: problems & prospects1981
Lo Kuang-pin - Yang Yi-yanRed Crag1978
Loh Kok WahThe Politics of Chinese Unity in Malaysia1982
Lu XunThe True Story of Ah Q1972
Luo Guanzhong (käänt. ja kommentit Moss Roberts)Three Kingdoms 1, 2 & 31994
Luo Guanzhong (käänt. ja kommentit Moss Roberts)Three Kingdoms 1, 2 & 31991
M. Lindblad - W. WestbyKina - Willmaguide1993
Mao Tse-tungPoems1976
Mette SiggstedtKinas dräktskick under sen kejsartid1995
Ming YangA Lovely Girl1984
Ministry of Culture of P.R.C.2016 Happy Chinese New Year Celebrations Worldwide2016
Owen LattimoreKina i dag - Revolution och politik1971
Paavo Hamunen / Johannes Lahti芬兰掠影 Somewhere in Finland2010
Pan XiafengThe Stagecraft of Peking Opera From Its Origins to the Present Day1995
Pasi RutanenIso Lohikäärme - Kiina-raportti2003
Paul TherouxDown the Yangtze
Peng Xianchu - Liu ChenlieThe New Looks in China's Rural Areas1986
Peoples Medical PubAdvances in Acupuncture and Acupunture anaesthesia1980
Pertti NieminenKukkien keskellä, kiinalaisia runoja vuosituhannen takaa1993
Pertti NieminenVeden hohde, vuorten värit – Kiinan runoutta1988
Pertti SeppäläKiinalainen kalligrafia1985
Qin ShiChina 19951995
Qin ShiChina 19951995
Rewi AlleyAmongst Hills and Streams of Hunan1963
Rewi AlleySix Americans in China1985
Rewi AlleyThe People have strength1954
Rewi AlleyTravels in China 1966-711973
Rewi AlleyTravels in China 1966-711973
Rewi AlleyYo Banfa!1955
Seppo Y.T. JunnilaAkupunktuuri kivunhoitomenetelmänä terveyskeskuksessa1981
Sheng-han ShihA preliminary survey of the book Ch'i Min Yao She, an agricultural encyclopaedia of the 6th century1974
Shi Nai'an - Luo GuanzhongOutlaws of the Marsh 1, 2 & 31980
Sinikka SalokorpiJoulukupukki ja Kiinan ihmeet2001
Su XiaohuanChina Basics Series: Education in China - Reforms and Innovations2002
Suom. Jorma PartanenChin Ping Mei1955
T.C.LaiChinese Food for Thought1978
TaoLinLAOTSE Tao te Ching2021
Tauno Olavi-HuotariKiinan nähtävyyksiä 1988
Tauno-Olavi HuotariKiinan nähtävyyksiä1988
The China Committee for the Promotion of International TradeForeign Trade of the People's Republic of China1956
The China Welfare InstituteUnder the sunshine of peace1956
The Institute of Literature of the Chinese Academy of Social SciencesStories about not being afraid of ghosts1979
Tibet Scientific Expedition A Photographic Record of The Mount Jolmo Lungma Scientific Expedition1974
Toim. Edward L. ShaughnessyKiehtova Kiina2006
Vennskapssambandet Norge-KinaHva vet du om Kina?1968
Wang Hsing-peiMonkey Subdues the White-Bone Demon1975
Wang Yuan-ChienAn Ordinary Labourer1979
Wang ZhengbaoThe Art of Chinese Acrobats1982
Witold Rodzinski The Walled Kingdom1984
Women of ChinaHalf The Sky (1)1985
Women of ChinaNew Trends in Chinese Marriage and the Family1987
Wu Ching-TzuThe Scholars1957
Yang Hsien-yi (Translator), Gladys Yang (Translator)The Fisherman's revenge (A Peking Opera)1956
Yang Kuang-teh50 Chinese Recipes1957
Yuan Ching (käänt. Sidney Shapiro)Daughters and sons1979
Yue-Sai KanOne world 2 1987
Zhan TongThe Snail and His House1985
Zhang Desheng200 recipes for the doufu devotee1986
Zhang Zongyao (compiler)China A Beautiful Land - Selected works from the national photographic competition1990
Zheng LanTravels Through Xishuangbanna - China's Subtropical Home of Many Natonalities1981
Zhuang Jiayi & Nie ChongzhengTraditional Chinese Paintings2000
帕特·汉弗莱芬兰小札2008
张秋生 编 杨文义画爱清洁讲卫生1975
王文翔青年思想通讯1978
赵长春 / 杜 新芬兰 旅游指南·2001

Liity seuran jäseneksi

Suomi–Kiina-seura ry on vuonna 1951 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka päätehtävä on Kiinaa koskevan yleissivistyksen syventäminen ja kulttuurivaihdon edistäminen Suomessa. Seuran jäsenenä saat Kiina sanoin ja kuvin -lehden neljä kertaa vuodessa kotiisi. Lisäksi pystyt katsomaan seuran järjestämiä luentoja myös jälkikäteen verkkotallenteina.

Seuraan voi liittyä kuka tahansa 16 vuotta täyttänyt Suomessa vakinaisesti asuva henkilö. Liittyminen tapahtuu alla olevan linkin kautta:

Liity jäseneksi

Vuonna 2024 seuran jäsenmaksu on 25 €/vuosi. Jäsenmaksu on kalenterivuosittainen, mutta viimeisen vuosineljänneksen aikana (loka-, marras- ja joulukuussa) liittyvien uusien jäsenten jäsenmaksu kattaa kuluvan vuosineljänneksen lisäksi koko seuraavan kalenterivuoden. Kaikki jäsenmaksun maksaneet saavat seuran jäsenlehden ja jäsentiedotteet postitse kotiinsa. Lehti on mahdollista saada myös pdf-versiona sähköpostiin. Lisäksi verkkoluentojen tallenteet ovat jäsenten katsottavissa jäsenrekisteripalvelussa Tapahtumat-välilehden alla.